Tämä ensimmäinen avaukseni on kirjoitettu iltamyöhällä, joten en jaksa nyt keskittyä sisältöön syvällisemmin. Jotta rivejä syntyisi riittävästi, pistän jatkoksi aikaisemmin toisessa yhteydessä laatimani kalevankielisen 'kansanrunon', joka sopii tämän hetken tunnelmaani:

Väyrysmäisen väsähtäneenä
yli yön nukuttuani
sain jo suuhuni sanoja,
virkkehiä viisuihini!
Liekö niin väliä tuolla
sanasyltyn sisällöllä,
kun ois kaiku vain komea,
lausekulku laadullinen,
riimilläni ryhtirytmi?

Siksi suollan nyt sanoja
latelen vain lausehia
ilman estoja posotan,
niinkuin noita luudallansa
Kyöpelihin kyörätessään
pääsiäisen paikkehilla
kisoihinsa kiimaisihin!

Ei ole eläkeläisen
elo vallan vauhdikasta.
Päivät päiksensä menevät
toinen toisensa perähän,
ilman että oisi noissa
vaihtelua vallan paljon.
Voisi tuosta mieliala
suruisaksi surkastua
haikeaksi haalistua,
käydä raskaaksi elämä.

Vaan en noita mietiskele!
Mielikuvituksen siivin
muistelen vain mennehiä.
Pengon aivoullakoita,
muistojeni komeroita.
Mennehiltä kymmeniltä
kaivan sieltä kauneimpia
muistoja mun matkoiltani.

Tahi annan aatosteni
verrytellä Ferrarilla
jonka haamu tallissani
oottaa kärsimättömänä
kuvitelmamatkoilleni
laajoille lakeuksille
kaasutellen kauemmaksi...