Satuinpa aikanaan paikalle, kun Waka Wanha Wäinämöinen paikkasi vanhaa venettään. Eihän siitä tahtonut enää mitään tulla, waka wanhaksi oli äijä tullut. Siinä oli nuori Joukahainen revittämässä suutaan, ei älynnyt edes olla kohtelias vanhalle veisumiehelle - (no minusta kyllä melko lahjakasta kieltä käytti tuo turilas, rähinäräähkä Joukahainenkin):

Testaten tavuja tökki,
veikaten venettä veisti
tuo tupelo timpermanni,
kaltto kölin kalkuttaja.
Osasiko ohi kopasta
peukalostaan pehemiästä
vasaralla valuterällä,
vaiko napsautti nasevan
naulan päähän nappi-iskun?

Tuostapa jo testi tulevi,
koitekooste kertynevi:
Oisiko minussa miestä,
karvarintaa kattavasti
tästä laululle ruveta,
joijunnalle Joukahaisen?

  Vanha Wäiski tuohon vastaili sävyisästi, nuorta miestä neuvoakseen, mutta tietäen toki itsekin omien taitojensa jo parhaista päivistä taantuneen (Joukahaisen taka-ajatuksena oli halu oppia Wäinämöisen taitoja, mutta eipä antanut ylpeys periksi puhua suoraan...).

Vastas vanha Wäinämöinen:

Tuskinpa tuon takia,
vinksahtaneen virren vuoksi,
joijun jonnin joutavaisen
oisi tarvetta todella
alueita anniskella,
levitellä levytiloja!

Somempi on sormitella
vielä viisipiikkisillä
suoransorttista satua,
tavallista tarjoella
naksuvilta nappuloilta,
näppäimiltä lotisevilta,
sieltä ruudulle rutaista,
sähköpostiin säikytellä.

Kalevalan juhlavuosi
kun on juuri julistettu,
kuka perhanan kutale
vielä kehtaa keinutella,
riimeillänsä riepotella
Wäinön veistämää venettä,
satalautaa souvatella?

PS.
Muistattekos: Vanhat näppäimistöt tosiaan klopisivat! Mutta eivätpä meinanneet nuoremmat sanomaani uskoa...